Sipilän hallituksen viisi suurinta virhettä

Julkaistu Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa 7.3.2018 07:55  Jan Edelmann 

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok) toimi äärimmäisen rohkeasti astuessaan median eteen eduskunnassa 28.2.2018. Siitä alkoi poliittinen hulabaloo. Kissa oli nostettu pöydälle.

Lepomäki esitti valistuneen näkemyksensä siitä, miten maakunta- ja sote-uudistuksen kanssa tulisi edetä - suomalaisten etua ajatellen, ensin tiedotustilaisuudessaan, politiikkaradiossa ja blogi-kirjoituksissaan 28.2. ja 2.3.

Väitteet, että Lepomäki olisi tullut asian kanssa ulos vasta nyt, kertovat omaa kieltään siitä, miten Lepomäkeen on suhtauduttu. Uhkana. 

Kokoomuksen on enemmin aika alkaa ottaa Elina Lepomäki vakavasti. Se on hyödyksi puolueen tulevaisuudelle.

Farssimaisia piirteitä saanut käyttäytyminen poliittisen koneiston osalta kertoo myös paljon hallituksesta ja sen johdosta. Se muistuttaa niistä virheistä, joita se on jatkuvalla syötöllä tehnyt.

Sipilän hallituksen viisi suurinta virhettä ovat tähän mennessä olleet:

1) Sipilän vallan harha

Sipilän hallitus on kerta toisensa jälkeen kompastunut omaan miinaansa. Ollaan oltu olevinaan ovelia. Ensin Stubb ja sitten Orpo on laitettu kävelemään eturintamassa kilpenä. Sipilän myhäillessä taustalla ikään kuin Kokoomus olisi ainoa, joka ottaa vastaan mitä tuleman pitää, unohtui se tosiasia, että lieka vetää perässään mihin rotkoon Kokoomus sitten astuukin.

2) Oman edun - ei Suomen edun tavoittelu

Suurin virhe koko hallituskauden ajalta on ollut politikointi ja oman edun tavoittelu. On surkuhupaisaa nähdä miten Keskusta kieltää pyrkimyksensä sementoida sille vuosikymmeniksi maakuntauudistuksella temmellyskenttää oman politiikkansa tueksi. Tavoitteena pitää olla halu edistää ensin Suomen etua ja vasta sitten puolueen etua. EI päin vastoin. Orpo taas on kategorisesti jättänyt parhaat talousasiantuntijansa ulos hallituksesta.

3) Kaikkien aikojen paras hallitusohjelman oli liian iso pala kakkua

Hallitusohjelma oli erittäin hyvä suunnitelma valmistuessaan 2015. Voisi sanoa, että se on kaikkien aikojen paras hallitusohjelma. Sen sijaan hallitusohjelma on ollut sen toteutuksen osalta ala-arvoinen. 

On tehty päätöksiä, jotka on kohta kumottu. Ei ole saatu oikein mitään aikaan. Sote- ja maakuntauudistus tullee olemaan samassa korissa. Mutta ei hallitus siihen kaadu. Sillä on hyvä kokemus selvitä asiasta kuin asiasta selittämällä se parhain päin. Ehkä tavoitteita olisi pitänyt olla vähemmän ja keskittyä vain niihin.

4) Hallitus ei ole hyödyntänyt asiantuntijoiden näkemyksiä

Riippumatta asiasta, tuntuu siltä kuin asiantuntijoiden lausunnoilla ei olisi ollut mitään merkitystä hallituksen päätöksenteossa. Lobbarit ovat jyränneet. Oli sitten kyse autoverotuksen toteutustavoista, alkoholilain vapautuksesta, sote- ja maakuntauudistuksesta. Ainoa millä on ollut merkitystä, on se, kuka poliitikko tai kuka sponsoreista ehdotuksen on tehnyt. 

5) Kokoomus ei ole viheltänyt peliä poikki

Kun Sipilä esitti, että hallitus kaatuu mikäli se ei saa tahtoaan läpi maakuntien määrässä 2015, Stubb teki poliittisesti suurimman virheensä. Kokoomuksen olisi tullut siinä vaiheessa sanoa, että tällainen uhkailu ei ole tapa, jolla asioita edistetään ja että ehdotuksessa ei ole mitään järkeä. Kokoomuksella oli silloin mahdollisuus viheltää peli poikki ja niin sillä on nytkin.

Katsotaan onko Orposta korjaamaan virheen jonka Stubb teki. 

Lopuksi annan Kokoomukselle yhden neuvon. Ottakaa Lepomäki vakavasti. Muutenkin kuin uhkana. Hän on tällä hetkellä käyttämätön mahdollisuus.


Jan Edelmann
Kaupunginvaltuutettu (kok), Vantaa

Uuden ajan politiikan kannattaja

 

 

Comments powered by CComment

FaLang translation system by Faboba